Ajankohtaista

Vuokria ei koroteta vuonna 2021

Mikalon asukastiedote on jaettu koteihin ja sen mukana tieto, ettei vuokria koroteta ensi vuonnakaan. Jo viidettä vuotta peräkkäin pystymme säilyttämään nykyisen vuokratason. Keskimääräinen neliövuokra Mikalon asunnoissa ensi vuonna on 10,57 euroa/m2/kk.

Tiedotteessa on myös kerrottu menneen sekä tulevan vuoden suurimmat hankkeet. Mukana myös hyödyllisiä vinkkejä vuokranmaksuun sekä muistilista joulua varten.

Pääset lukemaan asukastiedotteen kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Tervetuloa uusituille kotisivuillemme!

Hienoa, että löysit tiesi uudistuneille kotisivuillemme. Olemme uudistaneet sivustomme, jotta voimme jatkossa päivittää niitä entistä helpommin ja nopeammin.

Päivitämme ajankohtaisia asioita ja tiedotteita tänne sivuston Ajankohtaista-palstalle.

Koronavilkku-sovellus

Mikkelin seudulla on tällä hetkellä korotartuntoja suhteellisesti eniten koko maassa. Tilanteen takia on ensisijaisen tärkeää pitää huolta etäisyyksistä, muistaa hyvä käsihygienia ja välttää mahdollisuuksien mukaan liikkumista yleisissä tiloissa, jos sinulla on pieniäkään oireita.

Mikalo suosittelee Koronavilkku-sovelluksen lataamista niin omalle henkilökunnalleen kuin asukkailleenkin. Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuottama sovellus, jonka avulla saat tiedon, jos olet sovelluksen arvion mukaan altistunut koronavirukselle. Jos sinulla todetaan tartunta, voit ilmoittaa siitä sovelluksella nimettömästi. Sovelluksessa yksityisyytesi on vahvasti suojattu.

Linkki: koronavilkku.com

Asiakaspalvelun tavoittaa sähköpostilla sekä puhelimitse

Mikalo Oy:n asiakaspalvelun tavoittaa tällä hetkellä sähköpostin ja puhelimen välityksellä. Mikalon vaihde p. 015 321 350, sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@mikalo.fi. Asiakastapaamiset hoidamme siis ensisijaisesti sähköisten kanavien kautta ja vältämme henkilökohtaisia tapaamisia. Toimisto on toistaiseksi kiinni asiakkailta.

Huoltomiehet tavoittaa puhelimitse. Vikailmoitukset voi tehdä myös nettisivujen linkin kautta.

X