Kuka olen ja miten päädyin tekemään tätä työtä
Olen Tommi, ihan tavallinen perheellinen ja töitä tekevä keski-ikäinen mies. Ylemmän AMK-opintojeni aikana aloitin Mikalolla kehitysinsinöörinä, mistä tie vei noin vuoden kuluttua kiinteistöpäälliköksi ja lopulta toimitusjohtajaksi. Olen saanut kasvaa talon mukana kolmessa eri roolissa, ja joulukuussa tulee täyteen yhdeksän vuotta Mikalolla. Tässä kirjoituksessa kerron, miten päädyin nykyiseen tehtävääni – ja miksi juuri tämä työ tuntuu minusta merkitykselliseltä.
Suomenniemeltä tältä kesältä. Suosittelen lukijoita käymään!
Urapolkuni ei ole ollut alusta asti selvä, muuten kuin siltä osin, että haluan töitä tehdä. Olen kasvanut perheessä, jossa molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä. Perheyrityksessä, huonekaluliikkeessä, vanhempien jelppaamista riitti siihen saakka, kunnes muutin pois kotoa. Ensimmäiset muistot ovat, kun tulin ykkösluokalta koulusta kotiin ja kyselin isältä, onko mitään huonekaluja, joita voisin kasata. Huonekalujen kasaamista riitti ja hyvä niin. Iän ja ajokortin myötä sain lukiosta tullessani viedä päivän aikana myydyt tavarat asiakkaille.
Olen vasta vanhemmalla iällä oppinut ymmärtämään vanhempieni kasvatusarvoja työn parissa, vaikka työnteko ei nuorempana aina ollut se ykkösjuttu. Arvostan, että vanhempani olivat aikanaan vaativia perheyrityksessä auttamisen osalta. Vaikka tekemistä ja urapolkua olisi ollut tarjolla ihan sinne huonekalukauppiaaksi asti, tein kuitenkin valtaosan töistä muualla. Perheyrityksessä auttaminen oli kuitenkin ensimmäinen askel työelämässäni ja antoi vahvan perustan tulevalle uralleni. Tuolta ajalta on jäänyt mieleen monia tärkeitä oppimiskokemuksia. Uskon vahvasti, että juuri nuo varhaiset kokemukset ovat rakentaneet minulle kestävän arvopohjan, motivaation ja asenteen työntekoon.
Työuraani sattuu useampiakin eri käännekohtia sekä hyviä ja huonoja kokemuksia, onnistumisia ja epäonnistumisia. Nuorempana kehu tai kiitos työstä olivat minulle todella motivoivia asioita. Kehu oli suorastaan kipinä. Muistan kun työkaveri kehui kaupassa, että jaksan kantaa kaksi koria kerralla tavaraa. Seuraavalla kerralla koreja olikin kahden sijaan neljä ja vauhti kahta kovempi. Mitä lie – motivaatiota vaiko näyttämisen halua silloin. Nykyään se, että pystyy auttamaan asiakasta tai jotakuta työssään motivoivat kiitosta tai kehua enemmän. Sanoisin, että kokonaisvaltaisesti merkittävin oppimiskokemus tai oikeastaan kaiken pohja tulee nuorena opituista kokemuksista, joita olen kuvannut edellä.
Olen ylioppilas, reservin upseeri ja minulla on ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Näiden lisäksi olen käynyt useita lisäkoulutuksia, kuten esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusalan johtamiskoulutuksen. Tuntuu, että kouluista ja koulutuksista olen saanut enemmän irti mitä enemmän pystyn rinnastamaan opetusta työhöni, eli konkretiaan. Mielestäni teoriaa on hyvä tietää, mutta siitä ei ole juurikaan hyötyä, jos sitä ei osaa soveltaa käytännössä. Ja myös toisinpäin, että teoriaa oppii sisäistämään paremmin, kun on käytännön kokemusta ja näkemystä. Opiskelu alkoi kiinnostamaan minua enemmän vasta ammattikorkeakoulussa, kun teoria ja käytäntö alkoivat soimaan omassa päässä yhtä aikaan. Uuden oppiminen ja tunne siitä, että mahdollisuus edetä uralla on motivoinut minua opiskelemaan.
Tiivistettynä urakehitykseni lähtee liikkeelle perheyrityksen ”apulaisesta”, siis siitä ykkösluokkalaisesta, joka kyseli huonekalujen kasaamista. Peruskoulun, lukion ja harrastusten lomassa töitä näprättiin milloin mitäkin: nurmen leikkuuta, ruokakaupassa eri tehtäviä kuten tavaran hyllytystä, kassalla ostosten piippaamista ja pullojen mättämistä koriin. Olin ennen armeijaa luokanopettajanakin hyvän aikaa. Tuohon aikaan haaveilin myös liikunnanopettajan ammatista, jota pääsinkin kokeilemaan jonkin aikaa ihan konkreettisesti kolmasluokkalaisesta lukiolaisiin.
Armeijassa olin vuoden verran ja kävin reserviupseerikoulun. Tuolloin 19-vuotiaana saaduista kokemuksista ja johtamiskoulutuksesta minulle on jäänyt tähän päivään asti kantavia oppeja. Se, mitä reserviupseerikoulussa kouluttaja kertoi ensimmäisillä oppitunneilla, jäi pysyvästi mieleen. Kouluttaja kertoi, että te olette tulevaisuudessa johtajia yritysmaailmassa. Silloin katselin ympärilleni ja ajattelin että onkohan näin. Mutta nyt voin kyllä todeta, että valtaosa silloisista reserviupseerikoulun käyneistä tutuista ovat toden totta johtavassa asemassa työelämässä.
Armeijan jälkeen alkoi ammattikorkeakoulun opinnot. Opintojen ohella tein kesät töitä mm. rakennuksilla, tehtaassa ja kaupassa. Rakennustyöt ovat olleet aina mielekkäitä minulle. Opintojen jälkeen olikin tovi, jolloin rakensin omakotitalon sekä tein oman yritykseni kautta rakennustöitä. Olen ollut tekemässä mm. Salosaaren uutta siltaa ja Kirkonvarkauden sillan korjausta. Ensimmäinen työ, jota varten olin opiskellut oli tehtaassa, nimikkeenä materiaali-insinööri. Tuona aikana ammattimainen ostaminen ja hankintaosaaminen ylipäätään kehittyi omassa työkalupakissa merkittävästi.
Jonkin aikaa tuotantomaailmassa työskentelyn jälkeen palasin rakentamisen parissa. Silloin sain myös ensimmäisen kokemuksen huonosta työpaikasta ja huonosta johtamisesta. Tuolloin löysin myös omat äärirajani työnteon suhteen. Vaikka kokemukset eivät olleet miellyttäviä, ne opettivat minulle paljon uraani ajatellen. Tästä siirryin kohti kiinteistöalaa ja aloitin isännöintiyrityksessä työskentelyn, jossa lopunviimein tein isännöitsijän tehtäviä ja aloitin samalla ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot. Opintojen aikana aloitin Mikalolla kehitysinsinöörinä. Noin vuoden kuluttua sain vastuulleni kiinteistöpäällikön roolin, ja viime vuonna aloitin nykyisessä tehtävässäni toimitusjohtajana. Olen siis työskennellyt Mikalolla kolmessa eri roolissa, ja joulukuussa tulee yhdeksän vuotta siitä, kun aloitin täällä.
Kun tulin Mikalolle töihin en edes ajatellut, että olisin jonain päivänä tämän yrityksen toimitusjohtaja. Jonkin aikaa työskenneltyäni, muistaakseni ensimmäisen vuoden aikana, yksi isännöitsijä tuolloin sanoi, että minulla on mahdollisuudet edetä vaikka toimitusjohtajaksi asti ja olisin varmasti hyvä siinä. Tuolloin ajattelin, että siihen vaaditaan paljon enemmän mitä olen, joten ajatus oli kaukainen. Nyt jälkeen päin kiitän tässä ja nyt tästä kommentista kyseistä isännöitsijää. Ehkä tuo kommentti istutti jonkinlaisen ajatuksen siemenen urapolun suhteen, mitä en tuohon aikaan edes osannut tiedostaa.
Mikalolla työskennellessäni olen oppinut lukemattoman määrän asioita kiinteistöalasta, johtamisesta, työkavereistani ja asukkaistamme. Nykyinen tehtäväni on hyvin haastava ja monipuolinen, siksi uuden oppimista riittää vielä pitkään. Uskoisin, että uuden oppiminen ei lopu koskaan. Vaikka kiinteistöpäällikön työ sisälsi joitakin samoja elementtejä kuin nykyinen tehtäväni, on minun myönnettävä, että jotkin asiat ovat päässeet jopa yllättämään. Omasta näkökulmasta yllättävyydellä on ollut vain eteenpäin vievä vaikutus omaan tekemiseen, motivaatioon, mielenkiintoon ja uuden oppimiseen.
Jatkossa haluan kehittää edelleen muun muassa johtamisen taitojani. Osittain sitä voi opiskella, mutta minusta paras opetus tulee kokemusten myötä sekä uskalluksesta yrittää ja erehtyä. Minulle on myös itsestään selvä asia, että yhteistyö on avain yrityksen kehitykseen. Joten johtamisen ohella myös yhteistyön kehittäminen on omalla agendallani.
Jos voisin antaa yhden neuvon urapolkuaan pohtivalle, se olisi tämä: luota siihen, että jokainen kokemus vie sinua eteenpäin – vaikka suunta ei aina olisi selvä. Ura ei ole suora viiva, vaan polku, joka rakentuu askel kerrallaan. Tärkeintä on pysyä uteliaana ja kuunnella itseään. Yritä ja erehdy, yrittäminen on rohkeutta ja erehtyminen on mahdollisuus kehittyä!
– Tommi Kuvaja, toimitusjohtaja