Tommi Kuvaja nimetty Mikalon toimitusjohtajaksi

Mikkelin kaupungin asumisen yhtiöiden hallitukset ovat valinneet Tommi Kuvajan uudeksi toimitusjohtajaksi. Asumisen yhtiöt käsittävät Mikalon, Mikkelin opiskelija-asunnot ja Mikkelin Asumisoikeuden. Kuvaja on hoitanut toimitusjohtajan tehtävää väliaikaisesti maaliskuusta lähtien. Tehtävään tuli yhteensä 48 hakemusta kahdeksan eri maakunnan alueelta.

Tommi Kuvaja on toiminut yhtiöiden palveluksessa viimeiset 8 vuotta, toimien aiemmin muun muassa kiinteistöpäällikkönä. Kuvajalla on aiemman roolinsa ansioista vahva ymmärrys yhtiöiden tilanteesta. Koulutukseltaan hän on insinööri (YAMK).

– Otan innolla vastaan toimitusjohtajan tehtävän. Näen paljon mahdollisuuksia kehittää yhtiöiden toimintaa vastaamaan tulevaisuuden kysyntään. Suurimpana haasteena näen alati nousevat asumiskustannukset, jotka asettavat napakan haasteen kohtuuhintaisen vuokratason ylläpitämiseen. Tulemme lähivuosien aikana tarkastelemaan entistä tarkemmin kiinteistöjen elinkaariajattelua sekä asuntojen vastaavuutta asiakastarpeisiin. Tarkastelemme toimintaamme ja kehitämme sisäisiä prosessejamme vastaamaan paremmin asiakkaiden vaatimuksia. Meillä on asumisen yhtiöissä erittäin ammattitaitoinen henkilöstö. Olen siis luottavainen siihen, että nykyiset ja tulevat haasteet saadaan hyvin ratkottua, kertoo Kuvaja.

Mikalon hallituksen puheenjohtaja, Ville Rahikainen, kertoo valinnan perusteena olleen Kuvajan vahva ymmärrys yhtiöiden tilanteesta sekä näkemykset yhtiöiden tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseksi. Vuoden 2025 alussa Mikkelin opiskelija-asunnot sulautetaan Mikaloon, minkä vuoksi prosesseja ja toimintatapoja tulee tarkastella. Kuvaja on pidetty henkilö henkilöstön keskuudessa, mikä antaa hyvän pohjan toiminnan kehittämiselle yhteistyössä heidän kanssaan.

– Olemme tyytyväisiä, että saimme rekrytointiprosessin valmiiksi jo nyt kesällä, jotta yhtiöissä päästään keskittymään sulautumiseen, talousarvioiden tekemisiin ja tärkeimpänä palvelemaan yhtiöiden asiakkaita, sanoo Rahikainen.

Torstai 18.7.2024

Poikkeuksellisesti suljemme toimiston torstaina 18.7. jo klo 12:00.

Kutsu asukastilaisuuteen

Tilaisuudessa esitellään talousarvion ja vuokranmäärityksen perusteet koskien vuotta 2025.

Paikalla esittelemässä laskelmat ja vastaamassa asukkaiden kysymyksiin ovat:

Jussi Teittinen, kehitysjohtaja
Ani Rantalainen, laskentasihteeri

Paikka:

Mikalon toimiston kokoushuoneessa
Maaherrankatu 44
50100 Mikkeli

Ajankohta:

Tilaisuudet järjestetään viikoilla 34-35, 19.-27.8.2024.

Katso kiinteistökohtainen ajankohta alla olevasta taulukosta:

AIKAKAUPUNGINOSAKiinteistölista
MA 19.8.2024, klo 16:30TuskuSannastinlaakso 1
Sannastinlaakso 2
Sannastinlaakso 3
Rahikaisenkuja 5/Soturinkuja 5
Karjalanharjuntie 1-3
Karjalanharjuntie 5
Kokkokallionkuja 1
Rahtitie 2
MA 19.8.2024, klo 17:45Lehmuskylä, Siekkilä, Harjunmaa, KirjalaPoppelitie 10-12
Saarnikatu 1
Saarnikatu 4-10
Pohjolankatu 22
Pajulantie 9
Sammonkatu 24
TI 20.8.2024, klo 16:30Keskusta, Nuijamies, Kaukola, KiiskinmäkiOlkkolankatu 11/Maaherrankatu 44
Vuorikatu 2
Yrjönkatu 19
Nuijamiestenkatu 22-24
Vesitorninkatu 6
Vesitorninkatu 11-13
Vesitorninkatu 14
Sakastikuja 5
TI 20.8.2024, klo 17:45Savisilta, HaukivuoriMenninkäisentaival 4
Menninkäisentaival 6
Maahisentaival 2
Maahisentaival 3
Maahisentaival 4
Maahisentaival 5
Maahisentaival 6
Hiidenpolku 6
Mustikkatie 1-7
Luhtitie 19-21
KE 21.8.2024, klo 16:30Launiala, Visulahti, Hintsalanmäki, SairilaPiisaminkuja 1
Piisaminkuja 5
Peurankatu 1
Peurankatu 3
Hirvenkatu 9
Hirvenkatu 11
Keltasirkunkatu 2-4
Kontionkatu 2
Länsipellontie 2
Hintsalanmäki 4
KE 21.8.2024, klo 17:45Tupala, Oravinmäki, Saksala, HiirolaKuusirinne 1
Kuusirinne 2
Oravinharjuntie 3
Oravinharjuntie 5
Ahonlaita 4
Mäkituvantie 2/Savupirtintie 1
Arinakatu 17-19
Tallakuja 2
Tallakuja 12
Hiirolantie 4
TO 22.8.2024, klo 16:30PeitsariPeitsarinkuja 3
Peitsarinkuja 5
Peitsarinkuja 7
Peitsarinkuja 9
Peitsarinkuja 11
Kappalaisenkatu 3
Suntionkuja 4
TO 22.8.2024, klo 17:45Kaituenmäki, Silvasti, Anttola, HauhalaVihuritaival 7
Tuulikuja 2-4
Laajatie 9a
Laajatie 9b
Kirvestie 4
Lampeintie 2
Kaurakuja 1-2
Lampisenkuja 3
Pitkälahdentie 1
Urheilutie 1
Tiilisaarentie 23
Timontie 10
Simeonintie 2
Hauhalantie 2
MA 26.8.2024, klo 16:30Kattilansilta, Laajalampi, KirkonvarkausKuppitie 1-3
Suksisepäntie 18
Suksisepäntie 20
Kaituentie 41
Antellinkatu 20
MA 26.8.2024, klo 17:45Rantakylä, OtavaTorpantie 1
Närekuja 4
Pehtoorintie 14
Paimenpolku 5
Honkatie 13
Sokkalantie 32
Ollintie 3-5
Ollintie 15-17
Antintie 3
Mäntytie 6-8
Notkotie 1-3
TI 27.8.2024, klo 16:30Tuppurala, GraaniNuottakatu 4
Aurakatu 1
Viilupolku 2-4
Levypolku 2
Nuottakatu 6-8
Uistinkatu 3
Uistinkatu 5
Pohjankaari 3
Pohjankaari 4
Aurakatu 9-13
Rastaankatu 1-2
TI 27.8.2024, klo 17:45Ristiina, Kuomiokoski, SuomenniemiYrjönkuja 1
Yrjönkuja 2
Alasinkuja 10
Juurilahdentie 1
Joutsentie 2
Mart-Heikkiläntie 2-4
Kissalammentie 4
Kaaritie 2-6
Kuomiokoskentie 527
Käenpellontie 2
Käenpellontie 4
Metsolanraitti 2

Tervetuloa!

Kesäteatteriin!

TÄYNNÄ!

Tervetuloa mukaan Naisvuoren kesäteatteriin ti 16.7.2024 klo 18:00, katsomaan ”Helppo ero” -esitystä.

Kuva: Mikkelin teatteri

Sitovat ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella. Max. 2 lippua per asunto. Mukaan otetaan 100 asukasta, paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuneet saavat liput 30min ennen esityksen alkua kesäteatterin edestä Mikalon henkilökunnalta. Lähetämme muistutusviestin ennen tapahtumaa.

Helppo ero on näytelmä Mika Laaksosta, ammattitaitoisesta eroterapeutista, jolla on kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma. Vaikka hän auttaa työkseen ihmisiä pääsemään eroon, jos jonkinmoisista asioista, Mika itse ei tunnu pääsevän eroon yhtään mistään. ­­Arkeensa leipiintynyt terapeutti päättää kuitenkin ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkiutua kerralla eroon aivan kaikesta. Luvassa on siis koomisin kohellus, joka ei säästele katsojan nauruhermoja.

Lue lisää näytelmästä: mikkelinteatteri.fi/ohjelmisto/kesateatteri-helppo-ero/

Lisätiedot: hannele.vehmanen@mikalo.fi / 015 321 3536 (Ilmoitathan, jos joudut perumaan osallistumisesi)

Tapahtuma on täynnä! Pahoittelemme, etteivät kaikki halukkaat mahdu mukaan.

Hyvää juhannusta

Toimisto suljetaan to 20.6. klo 13.00 ja on kiinni juhannusaattona pe 21.6.2024.

Asukaslehti

Vuosittainen asukaslehti on jaettu asuntoihin kesäkuun aikana. Pääset lukemaan lehden myös sähköisesti pdf-muodossa tästä: Kotinurkka 2024

Mikalon asukaslehden kansi

Tärkeä tiedote: Palovaroittimet

Kuva sisäministeriö

Vastuu asunnon palovaroittimien hankinnasta ja kunnossapitovelvollisuudesta siirtyy asukkaalta rakennuksen omistajalle 1.1.2026 alkaen. Rakennuksen omistaja vastaa jatkossa, että kussakin asunnossa on riittävä määrä palovaroittimia. Asukkaan velvollisuutena on jatkossa ilmoittaa viipymättä rakennuksen omistajalle havaitsemistaan palovaroittimen vioista kuten pariston loppumisesta tai jos asukas muuten huomaa, ettei palovaroitin toimi. Palovaroittimen toiminnan säännöllinen testaaminen kuuluu asukkaalle. Nyt asennettavissa palovaroittimissa on 10 vuoden paristo.

Olemme aloittaneet palovaroittimien asennukset. Ilmoitamme tulostamme aina etukäteen tiedotteilla.

Mikäli asunnoissa ei olla kotona, tulemme käyttämään yleisavainta. Mahdollisista kotona yksin olevista lemmikkieläimistä pyydämme ilmoittamaan etukäteen kiinteistöhuoltoon.

Terveisin

MIKALO OY

Lisätietoa uudistuneesta pelastuslaista sisäministeriön sivuilta: https://intermin.fi/pelastustoimi/onnettomuuksien-ehkaisy/paloturvallisuuslaitteet/vastuu-palovaroittimista

Pyörät kuntoon!

Pyöräpaja maanantaina 17.6. klo 17-20 Moasin Clubroomin pihalla (Pirttiniemenkatu 13).

Tule laittamaan fillarisi kuntoon tai poikkeamaan kahville! Clubroom on Moasin yhteiskäyttötila Pirttinimenkadulla. Yhdessä osallistuen -hanke on tilaisuuden järjestäjä ja toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleksi.

Kysely asukastoiminnasta

Asukastoimintaa ja sen aktivointia pyydetään meiltä säännöllisesti. Jotta saisimme käsityksen asukkaiden toiveista asukastoiminnan toteuttamiseen, olemme tehneet aiheesta lyhyen kyselyn. Vastaaminen kestää vain pari minuuttia. Kysely on avoinna 30.6.2024 asti.

Kyselyyn vastanneet voivat jättää yhteystietonsa arvontaan, jossa palkintona on kaksi lippua pe 12.7.2024 Mikkelin Urheilukentällä järjestettävään Mikkeli Games tapahtumaan. Arvonta suoritetaan 1.7. Jos voittajaa ei tavoiteta kolmen päivän kuluessa, arvotaan liput uudelleen. Annettuja yhteystietoja ei yhdistetä vastauksiin.

Asukasetu: MIKV yleisurheilukoulu

Mikkelin Kilpa-Veikkojen nuorisotoiminnan kuva. Kuvaaja Oskari Mäkisarka

Mikkelin Kilpa-Veikkojen yleisurheilukouluissa harjoitellaan kaikkia yleisurheilulajien perusteita pituushypystä seiväshyppyyn, kuulantyönnöstä moukarinheittoon sekä pikajuoksusta kilpakävelyyn. Ryhmissä voi rennosti harrastaa yleisurheilua ilman kilpailullisia tavoitteita. Tarjontaa yleisurheilukouluissa on 3-15 -vuotiaille.

Uudet tulijat voivat tulla tutustumaan ryhmien toimintaan yhden (1) kerran ilmaiseksi. Osallistuminen kesän ryhmissä kokeilukerran jälkeen Mikalon asukkaille puoleen hintaan. Kaikkien, myös kokeilijoiden, pitää ilmoittautua Suomisport-portaalin kautta, jonka linkki löytyy mikv.fi-sivujen kautta!

Ryhmät täyttyvät jo kovaa vauhtia!

Lue lisää ja ilmoittaudu: https://www.mikv.fi/yleisurheilu/yleisurheilukoulut/

X