Peitsarin muraali on valmis!

Katso kuinka muraali valmistui ja kuule taiteilijoiden mietteitä teoksesta.

Keräsimme maaliskuun aikana huimat 70 tarinaa Peitsarin alueelta ja niiden avulla taiteilijat suunnittelivat maalattavan kuvan. Muraalin maalasivat SAV Taidekollektiivin taiteilijat Maikki Rantala ja Essi Ruuskanen. Peitsarinkuja 9 A-B talon etelän puoleiseen ulkoseinään on nyt ikuistettu peitsarilaisten tarinoita.

Teoksen tekstiselitys:

Peitsarin muraalin teemat löytyivät asukkailta kerätyistä tarinoista. Muraali on visuaaliselta ilmeeltään rikas ja elämäniloinen kuten Peitsarikin. Ideana on keriä perspektiivileikin ja suuren mittasuhde-eron avulla seinälle ajan eteenpäin kulumista kuvaava pyörre, jossa riittää tutkittavaa ja keskusteltavaa seinän ääreen pysähtyessä. Sommitelman isot linjat ja värit toimivat kaukaa katsottaessa. Värimaailma on sovitettu ympäröivään arkkitehtuuriin.

Tyylissä on vivahteita Liisa Ihmemaassa -estetiikasta, onhan Peitsari monelle se lapsuuden “ihmemaa”, jossa sattui ja tapahtui. Kaiken keskipisteenä on erään asukkaan isän taskukello, jonka ympärillä ja sisällä tapahtuu niin Peitsarin historia kuin nykyhetki. Kellon sisältä löytyy peitsarilaisten tärkein paikka: Suojalampi, jossa on käyty uimassa jo kymmeniä vuosia. Lammen ympärillä kasvaa rehevä metsikkö, jonka lehvästöstä löytyy myös monien lapsuudesta tuttua sammakonkutua. Kellon ympärillä kasvavat pappilan omenapuut ja sen alapuolella on itse pappila, josta nousee savua/pilviä muistuttaen sen kohtalosta. Lammesta valuu vettä sammuttamaan muistoa tulipalosta.

Asukkaiden tarinoissa mainituista eläimistä luonnokseen on istutettu mukaan mm. talojen seinilläkin kiipeilevät oravat, pihapiirin harakat (joista isommalla on suussaan irtokarkki asukkaiden muistoista vanhoista lähikaupoista), kettua paennut rusakko, asukkaan kissa (lammen rannalla), peitsaava pieni hevonen sekä kuhankeittäjä, joka on Etelä-Savon oma lintu.

*

Mukana mahdollistamassa Peitsarin muraalia, sponsoroiden/alennuksin:

Kiitos yhteistyöstä!

Luonnos muraalista

*

Lisätietoja:
Maija Ikonen
Mikalo Oy
maija.ikonen@mikalo.fi, 015 321 3543

X